Hautalan tila
Hautalan tila sijaitsee Vihannin Kauraperällä. Tilalla asustaa kaksi ratsukäytössä olevaa hevosta sekä koira ja kaksi kissaa. Talli on remontoitu entiseen navettarakennukseen. Pihalla on kaksi tarhaa hevosille, joista toinen toimii tällä hetkellä ratsastuskenttänä. Tilaan kuuluu lisäksi metsä- ja peltoalueita. Omistajina tilalla ovat Anne Nevalainen ja Jussi Mustakangas.
Oma hevostila on ollut Annen lapsuuden haave ja unelma. Tilan hevoset ovat vielä nuoria ja kokemattomia, mutta kehittyvät koko ajan. Aika näyttää, millaisia ratsuja tammoista tulee.
“Jo silloin kun olin ihan pieni, peltotilkullamme laidunsi ikioma hevoslaumani, jota kukaan muu ei nähnyt. Nyt katson ikkunasta ja näen iltataivasta vasten jykevän suomenhevosen siluetin. Se on todellinen: hain tammani juuri kolmannelta karkumatkalta naapurin kasvimaan kupeelta.”
Leena-Maija Rossi